“Toimiston avoin ilmapiiri ja kaverin auttaminen teki vaikutuksen. RE:n hengen vaaliminen on osa nykyistä työtäni.”
Olen Juhani Takkinen ja toimin RE Suunnittelu Oy:n toimitusjohtajana. Koulutukseltani olen arkkitehti. Työhistoriani aikana olen työskennellyt kolmisenkymmentä vuotta erilaisten työympäristöön liittyvien suunnittelutehtävien parissa. 1980-luvun puolivälissä työpöydälläni oli usein laboratorioiden suunnitteluun liittyviä tehtäviä. Vuosituhannen vaihde meni pitkälti toimistotyöhön liittyvien hankkeiden parissa. Laboratorioista jäi kuitenkin mieleeni ajatus teknisten järjestelmien merkityksestä rakennuksen toimivuudessa. Teollisuusprojekteissa mittakaava ja järjestelmien monimutkaisuus ovat omaa luokkaansa. Olen aina ollut kiinnostunut suunnittelussa erilaisista tehtävistä – suurempien kokonaisuuksien hallinnasta, mihin kuuluu joskus myös pienet detaljit.
RE-Suunnitteluun tulin töihin 2006 projektipäällikön tehtäviin ja 2015 aloitin toimitusjohtajana. Toimiston monialaisuus kiinnosti ja eri alojen asiantuntijoiden kanssa on ollut hienoa työskennellä. Toimiston avoin ilmapiiri ja kaverin auttaminen teki vaikutuksen. RE:n hengen vaaliminen on osa nykyistä työtäni. Matkan varrella ymmärrys muiden suunnittelualojen sisällöstä on syventynyt, mikä auttaa suunnitteluprojektissa kokonaisvaltaisen kuvan muodostamisessa. Vaikka projektityö on jäänyt viime vuosina vähemmälle, olen halunnut pitää aina jonkun suunnittelutehtävän lähellä. Se on vastapainoa konttorityölle.
Vapaa-aikana harrastan erilaisia pallopelejä. Kesällä aikaa menee golf-kentällä, kun taas talvisin hiihto ja laskettelu ovat mieluista tekemistä. Kun pitää ladata akkuja, parhaiten se tapahtuu kesämökillä Kuusamossa.