Juha Kiuru aloitti RE:llä työnsä sähkösuunnittelun osastopäällikkönä vuoden 2023 marraskuun puolessa välissä. Ura rakennusten sähköistämisestä lähti liikkeelle asentajan töistä. Matkalle on kertynyt työkokemusta Rajavartiolaitoksesta, erikokoisista insinööritoimistoista sekä eri työrooleista.
Rakentaminen on Kiurun suvussa ollut vahvasti mukana, mutta Juhan kohdalla pölyallergia rajoitti rakennusalan ammattimahdollisuuksia. Peruskoulun jälkeen Juha sulki pois lukiovaihtoehdon, koska piti itseään keskinkertaisena oppilaana. Luontevaksi valinnaksi, ja isänkin opastamana, tuli sähköasentajan opinnot.
– Yllätyksekseni huomasin ammattikoulussa, että olin luokan parhaita oppilaita. Matematiikka oli yksi vahvuuksistani, ja se inspiroi hakemaan ammattikorkeaan ja sähköinsinöörin opintoihin.
Juha valmistui insinööriksi vuonna 2003. Alkuun palkka tuli suunnittelun sijaan sähköasentajan töistä, mutta parin asennusvuoden jälkeen avautuikin mahdollisuus monipuoliseen toimenkuvaan.
– Pääsin Rajavartiolaitokselle ja työhöni kuului sähkösuunnittelun lisäksi toimiminen sähkötöiden johtajana sekä esihenkilön asema. 27-vuotiaana johdin 50-vuotiaita työntekijöitä. Se tuntui alkuun oudolta.
Rajavartiolaitos on tietysti sotilaallisesti organisoitu, joten esikunnan ja Juhan työpöydän väliin mahtui monta asioita käsittelevää porrasta ja viestin välittäjää. Juha Kiurulle kertyi reilun kuuden vuoden ajalta kosolti hyvää ja monipuolista kokemusta eri työrooleista, mutta asioiden edistymisen viive vaikutti mietteisiin työstä.
– Mietin tuolloin työpaikan vaihtamisen lisäksi jopa alan vaihtoa peruskoulun opettajaksi. Päädyin kuitenkin ensin mainittuun vaihtoehtoon. Seuraava työpaikkani tarjosikin sähkösuunnittelua, sähkövalvojan ja lopulta myös projektipäällikön roolia. Karves Suunnittelussa tehtiin lähinnä linjasaneerauksien suunnittelua taloyhtiöille. Suunnittelun ohella työssä kertyi paljon esiintymiskokemusta, sillä valmiit suunnitelmat käytiin aina esittelemässä taloyhtiön infotilaisuudessa.
Monipuoliset työt ja kohteet houkuttivat
Juhan uran seuraava askel tapahtui yrityskaupan myötä. Karves Suunnittelu myytiin 2017 Swecolle. Yritysten fuusioituessa tammikuussa 2018 Juha nimettiin sähkösuunnittelun osastopäälliköksi. Juhalle tuli alaisiksi kaikkien suunnittelualojen henkilöitä. Suunnitteluprojektit olivat edelleen lähinnä linjasaneerauksia. Osastopäällikön roolin myötä varsinainen suunnittelutyö jäi vähemmälle ja Juha toimi hankkeissa projektipäällikkönä sekä vastaavana sähkösuunnittelijana. Karves Suunnittelun ja Swecon nimissä tehdyissä töissä vierähti yhteensä kahdeksan ja puoli vuotta.
– Sitowisellä aloitin vuonna 2021. Toimin sielläkin osastopäällikkönä ja työmme koski uudisasuntojen sähkösuunnittelua.
Joulukuussa 2022 Juha sai konsultin kautta tietoon RE:n kiinnostuksesta häntä kohtaan.
– Tutkailin RE:n nettisivuja ja erityisesti monipuoliset projektit herättivät kiinnostusta. Mutta olin ollut Sitowisella vasta vuoden verran, joten se asia jäi silloin pintapuoliseen tutustumiseen.
Rakennusalan yleiset suhdanteet tekivät lopulta Juhan puolesta päätöksen palata RE:n pariin, jossa oli osastopäällikön paikka auki.
Juha haki paikkaa, seuraavalla viikolla oli haastattelu ja siitä muutaman päivän kuluttua Juhan käsissä oli työsopimusluonnos luettavana. Rakennusalan taantuma ei tietenkään ole hyvä asia, mutta Juhan kohdalla asiat kääntyivät hyvin.
– Koin positiiviseksi yllätykseksi, kun paikka oli auki. Voin sanoa, että minun ja RE:n tarpeet kohtasivat hienosti.
Koko osaamisen skaala käyttöön
Jokainenhan saa työmotivaationsa ja inspiraationsa erilaisista asioista, ja Juhan kohdalla se oli työn ja työyhteisön monipuolisuus. Usein isoissa yrityksissä osastot tekevät työtä omissa tiloissaan ja muiden suunnittelualojen henkilöstö saattaa olla vaikka toisella paikkakunnalla. Myös työtehtävissä tapahtuu helposti vain tietynlaisiin tehtäviin lokerointia.
– RE:llä työni on monipuolista, täällä on välitön yhteys muiden alojen suunnittelijoihin ja ihmiset tulevat tutuiksi. Tavoitteena on, että hallinnolliset ja suunnittelutyöt jakautuisivat 50/50 –työajan käytöllä. Edellisten lisäksi saan tehdä jälleen myös sähkövalvontaa.
Hallinnolliset työt tarkoittavat Juhan kohdalla karrikoidusti osaston johtamista, asiakasyhteyksiä ja tarjouslaskentaa. Vahvuuksiinsa Juha sanoo uudis- ja peruskorjattavien asuntojen sähkösuunnittelun sekä valvontatyöt.
– Täydennän omilla osaamisellani RE:n vahvuuksia. Täytyy sanoa, että suunnittelen mielelläni pelkkien asuntojen sijaan monipuolisesti erityyppisiä kohteita.
RE:n laajasti vaihtelevien suunnittelukohteiden lisäksi Juha inspiroituu johtamisesta.
– Minulla on 12 vuoden esihenkilökokemus ja olen johtanut monialaisissa projekteissa niin arkkitehtejä kuin rakenne- ja LVI-suunnittelijoitakin. Koen, että johtaminen on vahvuuteni.
Kirjallisuus, koti ja kuntosali
Työstä on kuitenkin jokaisen irtauduttava vapaa-ajalla, ja Juhalla se tapahtuu parhaiten kirjojen ääressä.
– Olen intohimoinen kirjallisuuden ystävä. 40 minuutin työmatkanikin junalla menee kirjaa lukien. Omaa aikaa vietän myös kuntosalilla ja lenkkeillen. Ja meillähän on työsuhde-etuna RE:n alakerran kuntosalin käyttöoikeus, joten salilla käynti on helppoa. Tietenkin perhe, ja 18- ja 14-vuotiaat lapset erityisesti, vievät ajatukset töistä pois ja valtaosan vapaa-ajastani.
Niin kirjallisuus. Löytyykö suosikkeja:
– Ehdottomia kirjasuosikkejani ovat olleet Don Quijote sekä Karamazovin veljekset. Tällä hetkellä luen sci-fiä, mutta palaan aina uudelleen vanhojen klassikoiden pariin.