“Mielestäni parasta RE:ssä on ammattimainen mutta kuitenkin rento tekemisen meininki.”
Hei! Olen Lassi Heikari ja aloitin kokopäiväisen työskentelyn lvi-suunnittelijana RE Groupissa syksyllä 2019 valmistuttuani diplomi-insinööriksi Aalto-yliopistosta pääaineenani Sustainable Energy in Buildings and Built Environment (vapaasti suomennettuna rakennusten energia- ja lvi-tekniikka). Olen kuitenkin työskennellyt RE Groupissa opintojen ohella jo kesästä 2016 lähtien.
Työtehtäviini kuuluu taloteknisiin järjestelmiin liittyvät suunnittelu- ja konsultointitehtävät. Kohteet ovat hyvin vaihtelevia: muun muassa hotelleja, kouluja, asuinkerrostaloja ja elintarviketehtaita. Työtehtävien haastavuus on kasvanut sopivasti osaamisen kartuttua, ja on ollut hienoa saada entistä enemmän vastuuta.Työskentely opiskelun ohella oli joustavaa, ja työssäkäyntipäivät pystyi sovittamaan hyvin opintojen mukaan. Kun opintojen parissa oli hiljaisempia jaksoja, töissä oli mahdollista käydä enemmän ja aina oli tekemistä tarjolla.
Diplomityöni tein keväällä Aalto-yliopiston tutkimushankkeeseen, ja vaikka olin reilun puoli vuotta poissa, RE:lle oli mukavaa ja luontevaa palata. Mielestäni parasta RE:ssä on ammattimainen mutta kuitenkin rento tekemisen meininki.
Tulin keväällä 2016 RE Groupiin oikeastaan sattuman kautta. Päädyin RE Groupin sivuille selailtuani alan yrityksiä, ja vaikka varsinaisia kesätyöpaikkoja ei ollut tarjolla, päätin lähettää avoimen hakemuksen. Pian minut kutsuttiinkin haastatteluun, ja jo haastattelun lopussa sain tietää, että minut palkataan lvi-suunnittelijaharjoittelijaksi. Oma vinkkini etenkin ensimmäistä oman alan (kesä)työpaikkaa etsivälle onkin, että aina kannattaa olla aktiivinen ja ottaa itse yhteyttä yrityksiin!